Palomuseo

Pohjois-Savon pelastuslaitoksella on Kuopion paloaseman yhteydessä palomuseo, missä pääsee perehtymään palokunnan historiaan. Pohjois-Savon Palomuseo on Pohjois-Savon pelastuslaitoksen ylläpitämä paikallinen palo- ja pelastustoimen erikoismuseo. Museo on avattu vuonna 2001 ja se on yksi edustavimmista palo- ja pelastusalan museoista Suomessa. Viidentoista toimintavuotensa aikana Pohjois-Savon palomuseo on edistänyt oman erityisalansa paikallisen historian ja perinteiden tuntemusta tallentamalla esineitä, valokuvia ja tarinoita ja välittämällä niiden avulla tietoa suurelle yleisölle.

Perusnäyttely kertoo palokunnan työstä ja elämästä ja keskiössä ovat työasut ja -välineet aina suurikokoisista ajoneuvoista pieneen taskulamppuun. Suurin osa kokoelmista on Kuopion palokunnan ja Pohjois-Savon pelastuslaitoksen vanhaa esineistöä mutta joukossa on myös materiaalia muilta maakunnan asemilta sekä Kuopion VPK:lta.

Pohjois-Savon Palomuseo on avoinna ympäri vuoden ryhmille sopimuksen mukaisesti. Lisäksi palomuseo on avoinna kesäisin erikseen ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

Museoon on vapaa pääsy.

Käyntiosoite:
Pohjois-Savon pelastuslaitos
Volttikatu 1 A
70150 Kuopio

Tutustumismahdollisuutta palomuseoon voi tiedustella Kuopion paloaseman päivystävältä ruiskumestarilta, puh. 044 718 8114.

http://www.pspelastuslaitos.fi/Pohjoissavo-546