Juantehtaan (Strömsdal) ruukki
Juankoski on aikoinaan rakentunut idyllisen 1800-luvun ruukkialueen ympärille. Tehdasalue rakennuksineen on säilynyt upeasti tähän päivään saakka ja se onkin näkemisen arvoinen, teollisista perinteistä kertova kokonaisuus. Rakennuksista vanhin on empiirityylinen Patruunanpytinki vuodelta 1826.
Juantehtaan ruukki on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö sekä historiallisen ajan muinaisjäännös. Kokonaisuuteen kuuluu kunnantalon pohjoispuolella sijaitseva, ruukin ensimmäinen hautausmaa, johon hautaaminen lopetettiin kirkon valmistuttua 1800-luvun puolivälin tienoilla.