Puutaloasumisen ihanuus – kurjuus?
Asuminen
Puutalokaupunki
Kuopio oli yleisilmeeltään matala puutalokaupunki pitkälti 1950-luvulle saakka. Korttelit oli jaettu yleensä kahdesta neljään tonttiin. Pääkatujen varrelle oli rakennettu suurimmat talot ja kapeampien rännikatujen varteen talli-, liiteri- ja käymälärakennukset. Tontin rakennukset lauta-aitoineen muodostivat umpinaisen pihapiirin. Pihojen rakennuksissa oli hyvin erikokoisia huoneistoja, viiden kuuden huoneen asunnoista pieniin hellahuoneisiin. Näin asukkaat edustivat eri ammattikuntia ja yhteiskuntaryhmiä. Elämä pihapiirissä oli tiivistä ja yksityisyyttä ei juuri ollut.
Talonomistaja omisti tontin rakennuksineen, ja muut olivat hänen vuokralaisiaan. Lähes 90 %:a kaupungin asukkaista asui vuokralla. Talon omistaminen ja asuntojen vuokraaminen oli vuosisadan alussa hyvin tuottoisaa. Asunnot olivat pieniä, yleisemmin hellahuoneita, huoneen ja keittiön tai kahden huoneen ja keittiön asuntoja. Varakkaampi väki asui suuremmissa huoneistoissa.
Kuopion talvisodan pommituksissa oli tuhoutunut noin 6 % asuntokannasta. Jo ennen tätä Kuopiossa oli maan toiseksi suurin asumistiheys Kemin jälkeen. Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen pulakausi, voimakas inflaatio ja hintasäännöstely lopettivat vuokrattavaksi tarkoitettujen asuntojen rakentamisen. Kaupungin väkiluvun kasvaminen oli tyrehtynyt, sillä ihmisille ei ollut työtä eikä asuntoja. Vuokrasäännöstely ja ahtaasti asuminen vaikuttivat siihen, että asunnot kuluivat nopeasti ja vaativat jatkuvaa korjaamista.Sota ja sitä seurannut väestön suuri liikkuvuus sekä siirtoväen asuttaminen toivat muutoksen rauhallisen pikkukaupungin totuttuun elämäntyyliin. Karjalaista siirtoväkeä oli tullut kaupunkiin yli neljä tuhatta henkeä. Perustetulla huoneenvuokralautakunnalla oli vaikea tehtävä, sillä heille piti löytää asunnot. Asuntopula oli valtava ja useita ruokakuntia asui ahtaasti samassa asunnossa. Ullakoita ja piharakennuksia otettiin asumiskäyttöön. Muuttoliikkeen hillitsemiseksi kaupungissa oli käytössä muutaman vuoden asumis- ja muuttolupajärjestelmä. Ahtaasti asumisen rajana oli yksi asukas / 13 m3 (kuutiometriä).
Talonmies
Talonomistajan palkkaama talonmies oli jokaisessa pihassa huolehtimassa yleisestä siisteydestä ja lumitöistä talvella. Työsuhdeasuntona oli usein vaatimaton hellahuone, jossa talonmies perheineen asui.Talonmiesten vaihtuvuus oli monessa pihassa suurta – varsinkin jos tarjottu asunto oli pieni ja heikkotasoinen. Toisaalta myös omistajat erottivat talonmiehiä kun työt tehtiin heikosti tai talonmiehen elämäntapa oli huono ja ympäristöä häiritsevä. Käytännössä tällöin oli yleensä kyse liiallisesta alkoholin käytöstä. Joissain pihoissa sama talonmies työskenteli vuosikymmenten ajan.
Heteka
Heteka oli kotien tavallisin huonekalu 1940-luvulta 1950-luvulle. Päivisin hetekan alaosa työnnettiin seinän puoleisen yläosan alle ja näin saatiin lisätilaa ahtaisiin asuntoihin. Kauniilla sängynpeitteellä siitä sai sohvamaisen elementin huoneeseen.
Huono asuntotilanne
Asuntotilanne oli edelleen huono 1950-luvun alussa. Etenkin nuoret parit tarvitsivat asuntoja perustaessaan perheen. Tulevien kerrostalojen tonteilla purettavista puutaloista häädetyt asukkaat tarvitsivat myös asunnon. Tilannetta helpottaakseen kaupunki rakensi tilapäiseksi tarkoitetun parakkirakennuksen hellahuoneineen, ulkokäymälöineen ja vesiposteineen Niiralan kaupunginosaan.
Kuva: Kasarminkadun puutaloja. Taustalla näkyy Minna Canthin katu 66:ssa oleva Virkamiestalo, joka oli ensimmäisiä rakennettuja kerrostaloja sodan jälkeen. Puolikunnallisena hankkeena valmistuneen talon 50 asuinhuoneiston osakkeenomistajat olivat kaupungin virkamiehiä.
Pyykinpesu
Pesumäntä helpotti huomattavasti pesutyötä. Sen avulla voitiin purskutella irronnut lika liotetuista vaatteista, huuhtominen kävi kätevästi pesumännän avulla ja lievemmin likaisten vaatteiden kohdalla, kuten sukkien pesu voitiin suorittaa pesumännällä.
”Vinkki: Lumpparia (viemärimäntää) voidaan käyttää pikkupyykin pesuun.” (Emännän tietokirja II, Porvoo 1958.)
Arava
Arava on vuonna 1948 perustettu suomalainen sosiaalinen asuntotuotannon lainoitusjärjestelmä, jonka tavoitteena oli kestämättömän asuntopulan poistaminen asutuskeskuksissa. Arava on lyhenne sanoista asuntorakennustuotannon valtuuskunta. Suurin osa alkuvuosien Arava-tuotannosta oli omakotitaloja. Asuntojen pinta-ala ja huoneluku oli tarkkaan säädelty ja lainan saajille oli tulorajat.Arava-kerrostaloasunnot olivat puutaloasuntoihin verrattuna korkeatasoisia. Keittiössä oli asianmukainen kalustus sähköliesineen ja kylpyhuoneessa oli vesivessa, amme ja lämminvesi. Kerrostalojen lämmitysmuotona oli keskuslämmitys, joka oli talokohtainen ja sen hoiti talonmies.
Suomeen syntyivät 1945–1949 ns. suuret ikäluokat. Vielä 1950-luvun puolellakin syntyvyys oli suurta. Kuopiossa oli alle 16-vuotiaita lapsia 11078 vuonna 1955.
Lämmitys ja sähkö
Kaukolämpöä alettiin suunnitella 1950-luvun lopulla. Kaukolämpöverkko rakennettiinkin 1960-luvun alussa rakennettuun Puijonlaakson asumalähiöön.Sähköä toimitettiin sekä tasavirtana että vaihtovirtana. Keskustan tasavirtaverkko saatiin muutettu vaihtovirralle eli kiertävälle sähkölle syyskuussa 1942. Itkonnimen ja Männistön alueilla muutostyöt saatiin tehtyä vuoden 1951 aikana.Sähkömittarin lukija kiersi taloudesta toiseen, luki sähkömittarin ja samalla peri maksun kulutuksen mukaan. Sähkömittareiden puutteen vuoksi otettiin vuonna 1945 käyttöön lisäksi vanhan ajan mukainen lamppulukuun perustuva vuosimaksujärjestelmä. Sähkön hintasäännöstely kesti 1.5.1954 saakka.Vuoden 1956 lopulla uusittiin sähkötariffit ja kaikkien käyttäjien määrättiin asentamaan mittaritaulut, jonka vaikutuksesta sähkön hinta nousi. Tästä huolimatta kotitalouksissa otettiin uusia sähkölaitteita käyttöön. Vuonna 1954 oli 1103 kotitalouteen hankittu sähköliesi. Vuonna 1959 kotitalouksia oli 3000 ja vuonna 1961 jo 4000.Vuorikatu 6:n vuonna 1941 valmistuneeseen kerrostaloon tulivat sähköuunit. Aili Simojoki kirjoittaa muistelmissaan, että kotiapulaisella oli vaikeuksia opetella käyttämään uudenaikaista sähköhellaa.
Niiralan kulman kerrostalossa oli sähköuunit, ja niitä ihmettelivät kylässä käyneet vieraat ja etenkin maaseudun sukulaiset.
Halko, klapi, polttopuu, kuru
Polttopuita tarvittiin helloihin ruuan valmistamista varten ja uuneihin asuntojen lämmittämiseen. Kuorma-ajurit kuljettivat polttopuut halkotarhalta ostajan pihaan. Usein innokkaat pojat seurasivat kuormia ja pientä maksua vastaan heittivät halot ostajan kellariin tai liiteriin.
”Aamulla heräsin siihen, että äiti sytytteli tulta kakluuniin. Vieläkin rakastan elävää tulta. Kellarissa oli halkovarasto. Ei halkoja valmiiksi pilkottuna saanut – tai ehkä ei ollut varaa niitä sellaisena ostaa. Äiti sahasi ja minä käytin kirvestä.” (Pirkko, 1940-luvun tyttölyseolainen)
”Meidän poikien tehtävänä oli sahata ja pilkkoa halot polttopuiksi. Isä tilasi motin halkoja puuliiteriin ja siinä me sitten ahkeroimme.”
”Joutsenen taloon oli jokaiseen huoneistoon rakennettu useita kaakeliuuneja lämmitystä varten. Perinteisten halkojen lisäksi uuneissa poltettiin ns. kuruja, joita sai ostaa hevoskuormittain Haapaniemen lankarullatehtaalta. Samoin ostettiin myös Savo Oy:n vaneritehtaalta ns. vanerin syrjiä, vanerilevyjen reunojen tasaussiivuja. Molemmat olivat erinomaisia polttoaineita. ”(Asunto-osuuskunta Joutsenen historiikki 2003.)
Lämmittäminen kuruilla
Saastamoisen rullatehtaan kuruja vuonna 1950. Kuru oli koivuisesta kiekosta puisten lankarullien aihioiden valmistuksessa syntynyt jätepuu. Kuruja käytettiin halkojen ohella asuntojen lämmittämiseen.
Asunnontarkastusraportti vuodelta 1944
”Yleensä rakennukset näyttävät vähän kerrassaan menevän tarveaineiden ja työvoiman vähyyden johdosta huonoon kuntoon. Useissa rakennuksissa vesikatot vuotavat, ulkoportaat näyttävät hyvin monessa talossa lahoavan ja ulkoapäin seinämaalaus maaliaineiden puutteen johdosta on tullut huonoon kuntoon. Kaikista rakennusaineista on hirvittävän suuri puute, eikä niitä voinut saada kuin luvan perästä ostaa ja silloinkin vain aivan välttämättömiin korjauksiin. Korvikeaineita korjaustöihin jonkin verran sai, mutta talonomistajat eivät mielellään halunneet niitä käyttää, kun työ tuli niillä tehtyä huonoa ja muutenkin kovin kalliiksi.”
Koulu
Kuopion kansakoulut
Sodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat tarvitsivat oppivelvollisuusikään ehtiessään koulutiloja. Lukuvuodesta 1947-1948 oppilasmäärä kaksinkertaistui lukuvuoteen 1962-1963 mennessä.
1854 Snellmanin koulu valmistui Kirkkokadun ja Vuorikadun kulmaan.
1862 Asemakoulu on aloittanut toimintansa vuonna 1862. Lisärakennukset tehtiin vuosina 1898 ja 1908.
1875 Pumpputorin koulu on aloittanut toimintansa, se muutettiin vuonna 1914 lastentarhaksi.
1899 Puistokoulu on rakennettu1903 Männistön koulu aloitti toimintansa Lahdentaan koulun nimisenä.Männistön alakoulu toimi vuoteen 1961 saakka.
1912 Puistokoulu aloitti toimintansa Ruotsalaisen yhteiskoulun vuonna 1899 valmistuneissa tiloissa.
1926 Valkeisen koulu rakennettiin. Nimi muutettiin Niiralan kouluksi vuonna 1961.
1933 Männistön uusi koulu valmistui vuonna 1933, laajennusosa tehtiin 1958. Se oli tuolloin kaupungin suurin kansakoulu.
Puijon koulu ja Niuvan koulu liitettiin Kuopioon alueliitoksen yhteydessä vuoden 1942 alussa. Puijon koulun toinen rakennus oli 1800-luvun lopusta ja uudempi vuodelta 1926. Niuvan koulu oli valmistunut vuonna 1923, ja kouluun tehtiin laajennus vuonna 1952.
Kuopion maalaiskunnan aikana Kesärannan lastenkotina toiminut rakennus muutettiin 1950-luvun alussa Päivärannan kouluksi. Seuraavan kerran uusia kansakouluja rakennettiin Kuopiossa vasta 1950-luvulla, jolloin rakennettiin kolme uutta koulua ja kahta koulua laajennettiin.
Omaa luokkahuonetta ei ollut 30 luokalla 87 luokasta Lukuvuonna 1949–50. Tilanahtaus oli valtava ja koulussa oli käytössä täydellinen kaksivuoroluku. Siitä huolimatta useita luokkia toimi vuokrahuoneissa.
Haapaniemen koulu saatiin käyttöön vuoden 1956 alussa. Apukoulu siirtyi Snellmanin koululta Maljapuron koulun tiloihin vuonna 1956. Tilat vapautuivat, kun siellä toimineelle kauppaoppilaitokselle valmistui oma rakennus Mölymäelle. (Maljapuron koulurakennus on valmistunut vuonna 1906)
Vuoden 1957 kansakoululaki asetti uusia vaatimuksia opetustiloille ja varsinkin kansalaiskoulun tarpeille. Kansalaiskoulun opetustilat sijaitsivat eri puolilla kaupunkia.
Oppikoulut Kuopiossa
Oppikouluun pyrittiin pääsykokeen kautta. Yleisemmin pyrkiminen tapahtui kansakoulun 4.luokan jälkeen, mutta myös 5. ja 6. kansakoulun luokalta voitiin pyrkiä oppikouluun. Oppikoulussa piti itse kustantaa lukukausimaksu, ruokailu ja oppikirjat. Valtion kuluissa maksut olivat edullisempia ja sisaralennusta sai myös. Oppikoulu jakaantui keskikouluun, joka oli 5 luokkaa, paitsi tyttölyseossa, jossa keskikoulu oli 6 vuotta. Lukio kesti 3 vuotta.
Kuopion Lyseo
Kuopion yhteislyseon koulurakennus valmistui Linnanpellolle 1954 ja sen suunnitteli Martti Melakari.
Kuopion tyttölyseo
Muita oppikouluja olivat Kuopion yhteiskoulu, Pitkärannan keskikoulu, Minna Canthin yhteiskoulu ja Klassillinen lyseo.
Puistokoulun oppilaille tehtiin WC:t ja entiset käymälät muutettiin puusuojiksi vuonna 1959. Särkilahden koulun suunnittelu alkoi vuonna 1959.
”Mummoni vähän kauhisteli oppikouluun pääsyäni: Mitenkähän me nyt selviämme? Mutta ehkäpä saat kesällä poimittua marjojaa ja myytyä ne kirjarahoiksi. En voinut aina hankkia kaikkia kirjoja. Jouduin valehtelemaan, että unohdin ostaa, kun en kehdannut sanoa, ettei ollut rahaa. Näin sain huolimattomuudesta monta muistutusta ja aina kolmen jälkeen lauantaisin jälki-istunnon.” (Terttu, 1940-luvun oppikoululainen, Riemuoras 2001)
Kansakoulujen oppilasmäärät
Lukuvuosi Oppilaat lukuvuoden alussa
1947-48 2474 oppilasta
1952-53 3234 oppilasta
1957-58 4835 oppilasta
1959-60 5086 oppilasta
Uudet koulut rakentuvat
Uusia kouluja rakennettiin lisääntyvään tarpeeseen.
– 1952 Niuvan koulu valmistui
– 1952 Kesärannan kansakoulu Päivärannassa
– 1956 Haapaniemen ja Maljapuron kansakoulut
– 1956 Kauppaoppilaitos valmistui
– 1960 perustettiin Minna Canthin yhteiskoulu
Kouluruokailu
Ensimmäisenä koulukäsityönä kansakoulussa tehtiin vuosikymmenten ajan vohvelikankainen ruokaliina. Koulussa tarjottavat ruuat olivat lusikalla syötäviä puuroja ja keittoja, joita olivat mm. marjapuuro, mannavelli, hernekeitto, kaalikeitto, lihakeitto makaronikeitto, makkarakeitto ja perunavelli.
Vuodesta 1943 laki määräsi, että kaupungin tuli antaa kouluruokaa vähävaraisille. Kuopiossa ryhdyttiin antamaan kaikille ilmainen kouluruoka lukuvuodesta 1945 lähtien. Kouluruuan tarjoamisella oli suuri merkitys, sillä 1930-luvun pulavuosina yli 20 % oppilaista oli alipainoisia.
Lasten Ystäväin yhdistys järjesti kesäsiirtolatoimintaa oppilaille kesäiseen aikaan. Vuonna 1946 toiminta siirtyi kaupungille, jolle yhdistys vuokrasi rakennukset. Kesäsiirtola toimi Telkkistenlahdessa vuoteen 1960 saakka.
Vuonna 1946 Kuopioon tuli virallinen koululääkärin virka. Johtavana kouluhammaslääkärinä hammashuollosta vastasi 1950-luvulla Inkeri Tulikoura.
Koulukortteerissa asuminen
Koululaiskortteerissa alivuokralaisina tai sukulaistensa luona asuivat toisilta paikkakunnilta Kuopioon tulleet koululaiset. Kauppaoppilaitoksen ja kauppakoulun oppilaista lukuvuonna 1939-40 oli 61 oppilasta muilta paikkakunnilta.
”Tätimme Aura Karttunen piti meille koulukortteeria Snellmaninkatu 32:ssa. Vaikka asunnossa oli vain kaksi huonetta ja keittiö, siihen mahtui kummasti vielä muitakin koululaisia. Toivo-veljeni lisäksi siellä asuivat Kovasen Antti ja serkut Hilkka ja Vilho Jauhiainen. Monet tuon ajan maalaislapset joutuivat jo 12-vuotiaina jättämään kotinsa oppikouluun siirtyessään. Kotiin Kaaville pääsimme vain harvoin, koska ei ollut linja-autoyhteyksiä.” Liisa Bruun, 1940-luvun yhteiskoululainen.
”Minulla on varmasti luokan ennätys koulukortteerien määrässä. Asuin kahdeksan vuoden aikana kymmenessä perheessä ja yhdessä hotellissa. Isäntäväki oli tuomiorovastin ja punakaartiin osallistumisen vuoksi vielä 1930-luvulla muilutettavaksi jahdatun kommunistin väliltä. Lisäksi piti kuskata kotoa lähetettyjä maitohinkkejä sekä voi- ja jauhopaketteja. Eihän kortteeria saanut muuten ellei pitänyt ruuassa myös isäntäväkeä. Kotilomalle Maaningalle päästiin korkeintaan kaksi kertaa lukukaudessa. Ihme kyllä, en muista ikävöineeni. Totta kai vanhemman veljen, Heikin, mukana olo auttoi paljon.” Olli Castrén, 1940-luvun yhteiskoululainen.
Vuorolukujärjestelmä
1940-luvun alussa oli koulupäivän välissä kahden tunnin ruokailutauko, jolloin oppilaat kävivät kotonaan syömässä. Tilanpuutteen vuoksi jouduttiin kuitenkin eri luokkien tunteja sijoittamaan toistensa väliin. Iltavuorolaiset tulivat kouluun aamuvuoron ruokatunnin ajaksi ja lähtivät ruokatunnille, kun aamuvuoro tuli takaisin kouluun.
Sota-aikana lyseossa oli kolmivuoroluku ja koulupäivä sijoittui klo 8.00 ja klo 20.00 väliin. Tyttölyseon tunnit pidettiin lyseossa, sillä sotasairaala toimi tyttölyseon rakennuksessa. Evakuoidun Pitkärannan keskikoulun oppilaat oli sijoitettu myös lyseoon.
Suurten ikäluokkien tullessa kouluikään 1950-luvun alussa, tilanne paheni entisestään ja vuoroluku jatkui aina 1960-luvun vaihteeseen saakka.
Kodinkoneet
Sähköliesi
Strömberg – sähköliesi on 1950-luvun lopulla Puistokatu 4:ään valmistuneen kerrostalon keittiön alkuperäistä kalustusta. Liedessä on kolme levyä ja neljäs on ”kattilan paikka”. Sähköliesiä on valmistettu Suomessa vuodesta 1938 lähtien.
Uusien kerrostalojen keittiöiden vakiovaruste oli sähköliesi. Sähköliesiä oli 1103 kpl kuopiolaisissa kotitalouksissa vuonna 1954. Vuonna 1959 sähköliesiä oli 3000:ssa ja vuonna 1961 jo 4000 kotitaloudessa.
Aili Simojoki kirjoittaa muistelmissaan, kuinka kotiapulaisella oli vaikeuksia opetella käyttämään uudenaikaista sähköhellaa Vuorikatu 6:n vuonna 1941 valmistuneessa kerrostalossa.
Sähkövuoka
Sähkövuoka paistaa, keittää ja kypsentää. Se on perheenemännän korvaamaton apulainen.
– paistaa leivonnaisia, laatikkoruokia, vanukkaita yms.
– keittää höyryssä kalaa ja vihanneksia
– kypsyttää aikaisemmin ruskistettuja liharuokia
– säästää aikaa, on helppo käyttää
– säästää virtaa, sitä ei tarvitse etukäteen lämmittää
– voidaan käyttää kaikkialla missä vain on sähköä
Pyykinpesukone
Hoover -pyykinpesukone pesi kerrallaan 1 ½ kg pyykkiä neljässä minuutissa. Pestyt vaatteet puristettiin kuivapuristimella. Samassa vedessä voitiin pestä 3-5 pesuerää. Pesuvesi voitiin tyhjentää sankoon tai viemäriin. Suositeltiin vähintään kaksi huuhtelukertaa. Hoover -pyykinpesukoneita valmisti Suomessa lisenssillä W. Rosenlew & Co. OY Porin konepaja.
Eläminen
1950-luvun loppu
Ensimmäinen televisiolähetys nähtiin Kuopiossa vuonna 1959.
Kuopion keskussairaala valmistui vuonna 1959.
Siunauskappeli valmistui Uuden hautausmaan viereen 1957.
Veljmies-patsas paljastettiin Kauppahallin edessä kesällä 1959.
Uusi linja-autoasema otettiin käyttöön vuonna 1959.
Museorakennuksen laajennusosan harjannostajaiset olivat 7.8.1959.
Pohjois-Savon Ammattioppilaitoksen uusi koulurakennus valmistui 1959.
Vuonna 1958 koiraveroa kannettiin 522 koiralta.
Puijonlaakson uuden asuma-alueen kaavoitussuunnitelmien tekeminen aloitettiin 1959.
Kaukolämpöverkoston rakentamista suunniteltiin 1959.
Minna Canthin yhteiskoulu perustettiin 1960.
Jätehuolto
Kiinteistöissä, joissa oli ainoastaan vesiposti, ei ollut myöskään viemäröintiä. Kotitaloudessa käytetyn harmaan veden viemärinä saattoi toimia pihan nurkassa sijainnut betonirengas, johon tyhjennettiin sisällä pidettävä likavesisanko.
Kaupungin järjestyssäännön mukaan ulkohuoneiden aluset tuli tyhjentää öiseen aikaan. Likaviemärivesi laskettiin vuosikymmeniä puhdistamattomana Kuopionlahdelle. Pihoissa oli erityiset laskiastiat, joihin vietiin ruuantähteet. Ne haettiin sieltä lähiseudun sioille.
Kaatopaikat
Lumenkaatopaikat
1. Vasikkasaaren takana oleva luoto
2. Lokkiluoto Kuopionlahdessa
3. Valkeisenkadun varrella oleva Valkeisenlammen rantamatalikko
4. Lantalaituri Haapaniemenkadun päässä
5. Väinölänniemen päässä oleva täyttöalue
Maanrakennusjätteiden, havujen yms. kaatopaikat
1. Väinölänkadun päässä oleva matala ranta-alue, täyttöaineena yksinomaan maa- ja rakennusjätteet
2. Haapaniemenkadun varrella olevan lantalaiturin ja viemärinsuun välinen ranta-alue, kuiville roskille ja rakennusjätteille
3. Valkeisenkadun varrella oleva Valkeisenlammin kuiva kaislikko
4. Lian ja mätänevien roskien kaatopaikka
5. Tiihottaren kaatopaikka
Hygienia
Koska asunnoissa ei ollut vesijohtoa ja viemäriä, päivittäinen hygienia hoidettiin pesukomuutin ääressä. Vähintään kerran viikossa käytiin peseytymässä kaupungin yleisissä saunoissa.
Lähimmät saunat olivat Hartikaisen sauna Työmiehenkadun alapäässä (Ajurikatu) ja Ilmarisen sauna Sepänkadulla.
Saunottaja pesi kylpijöiden selät pientä maksua vastaan. Itkonniemellä oli kaksi yleistä saunaa, joilla kummallakin oli omat asiakkaansa. Saunoja lämmitettiin viitenä päivänä viikossa ja ne olivat avoinna n. klo 14-20. Saunoista sai ostaa virvoitusjuomia ja koivuvastoja.
Tarpeilla käytiin ulkohuoneessa ja potta oli varalla yöaikaisia pieniä asioita varten.
Maitokauppaa
Lähes kaiken maidon kaupungin 75 maitokauppaan toimitti Kuopion osuusmeijeri, joka tarkkaili myytävän maidon laatua. Maito oli säännöstelyn piirissä ja usein vain pikkulasten kortilla voitiin jakaa sallitut korttiannokset. Vuoden 1942 loppupuolella maitoa oli niin vähän saatavissa, että ainoastaan pikkulasten kortilla voitiin jakaa sallitut korttiannokset.
Koska maito oli säännösteltyä, KM haki perheelleen maidon suoraan osuusmeijerin kaupasta, sillä siellä sen saanti oli varmempaa kuin pienissä kivijalkakaupoissa.
Viisikymmenluvun loppuun mennessä maitokauppojen lukumäärä oli lisääntynyt lähes sataan. Maito ja kerma käytiin ostamassa omiin astioihin kaupasta päivittäin. Maito oli käsittelemätöntä, ja se pilaantui helposti. Kotitalouksissa ei ollut kunnollisia kylmäsäilytystiloja, ja jääkaapit alkoivat yleistyä vasta 1950-luvun lopulla.
Kylmäsäilytystiloina toimivat lämmittämättömät eteiset viileäkaappeineen tai talojen kivijaloissa sijainneet kellarit.
Maitokaupoissa maito pidettiin viileänä jäiden avulla. Talvella nostettiin järvestä jäätä, sahattiin kuutioiksi ja kuljetettiin jääkellarivarastoihin ja peitettiin sahajauhoilla. Näin jää säilyi käyttökelpoisena seuraavaan talveen.
Päivittäisestä kotitalouksissa ylijäämämaidosta valmistettiin varsinkin kesäiseen aikaan viiliä.
Maitoa ja voita tuotiin maalta kaupunkiin säännöstelyn ulkopuolelta ja niillä käytiin mustanpörssin kauppaa. Voin puuttuessa ja asemasta kotitalouksissa käytettiin paistamiseen sian rasvaa, ihraa eli laardia.
Joskus maitotinki oli suoraan tilalta, josta se toimitettiin kuluttajalla.
”Tehtävänäni oli mennä kesäisin maitotonkan kanssa satamaan, jonne maito tuli laivalla. Annoin tyhjän maitotonkan ja sain täyden tilalle. Talvella maito ostettiin läheisestä maitokaupasta.” Tyttö, 6 vuotta, 1950-luku
Kesäharrastuksia
Kesäisin pihoissa leikittiin lukuisia pihaleikkejä: Piilosta, Polttopalloa, Hiipimistä, Tervapataa, Väriä, Mustaapekkaa, Viimeinen pari uunista ulos. Nykyisen museokorttelin avara piha oli hyvin suosittu lasten leikkipiha, johon saapui lapsia leikkimään myös lähialueen muista kortteleista.
Yksi yleinen liikuntaharrastus kesäisin oli uinti. Väinölänniemellä käytiin uimakoulussa, hypittiin hyppytornista, uitiin kilpaa tai ihan muuten vain auringonoton lomassa.
Veneellä tehtävät saariretket olivat hyvin suosittuja. Viikonlopuksi lähdettiin usein perheittäin telttailemaan Kallaveden saariin. Koska parhaat telttailupaikat olivat suosittuja, saatettiin ne varata käymällä pystyttämässä teltta paikalle jo etukäteen sopivana arki-iltana.
Talvileikkejä
Talvileikkeihin puutalo-Kuopion pihoissa kuului erityisesti komeiden lumilinnojen teko ja niissä leikkiminen.
Hiihtäminen oli suosittua ja tapahtui yleensä ruutukaava-alueen ulkopuolella. Erityisesti pojilla hiihtämiseen liittyi mäkihyppy. Talven mittaan he tekivät tätä ajatellen itse hyppyreitä sopiviin mäkipaikkoihin.
Potkukelkoilla eli Potkureilla mentiin pitkin katuja. Lapset kokosivat potkukelkkoja myös peräkkäin juniksi.
”Oli muuten hämmästyttävää, miten huolettomasti saatoimme laskea mäkeä kaupungin päästä päähän ilman, että ne muutamat harvat autot olisivat ajaneet ylitsemme tai edes, että hevosreet olisivat meihin törmänneet. Linnankatu (nyk. Asemakatu) Hapelähteenkatu ja Suokatu olivat mainioita ”laskukatuja”. Kun kadun yläpäässä hyppäsi potkukelkan jalaksille tai istui mahakelkkaan, sai kyydin aina vankilan kulmille tai Linnanlahdelle asti. Se oli huimaa menoa. Ihme, että emme törmänneet, sillä emme jarrutelleet yhtään katujen risteyksissä.” Terttu, 1940-luvun oppikoululainen
Luistelu oli myös yleinen talviharrastus. Suosituin luistelupaikka oli Kuopion luisteluseuran ylläpitämä Linnanlahden kenttä eli ”Linuri”. Kentän keskellä oli hokkari- ja kaunoluistelualue, jonka ympärillä kiersi 400 metrin pikaluistelurata.
Rusettiluisteluiltoina sai maksua vastaan numeroidun rusetin, jotka pojille myytiin punaisina ja tytöille sinisinä. Saman numeroisen parin löytäneet tytöt ja pojat luistelivat sitten käsi kädessä valaistulla kaunoluistelualueella musiikin soidessa taustalla. Aina ei ”löytynyt” paria.
Fortuna peli
Fortuna-pelin valmistus alkoi Jussilan leikkikalutehtaalla vuonna 1926 Jyväskylässä ja sitä on valmistettu kymmeniä eri versioita. Pelissä on vähintään viisi kuulaa, jotka laitetaan liikkeeseen työntökepillä ja yritetään saada nauloista muodostettuihin pistealueisiin. Alueiden pistemäärät vaihtelevat ja pelin voittaja on se, joka on saanut eniten pisteitä.
Rottasota
Ongelmana oli rottien ja hiirien suuri määrä. Jätehuolto oli alkeellinen ja talleissa pidetyt hevoset ja siat houkuttelivat rottia. Vuoden 1949 maalis-huhtikuun vaihteessa käydystä rottasodasta todetaan: ”Käytettävissä ollut myrkky oli erittäin tehokasta ja rotat söivät sitä mielellään, joten tulos oli tyydyttävä.”
Autot
Vuonna 1959 Kuopiossa oli 1730 henkilöautoa, yksi auto 24 kuopiolaista kohden. Yleisiä automerkkejä olivat Moskvitsh, Skoda, Ford, Volkswagen, Popeda, IFA, Opel, Renault ja Mercedes-Benz. Seuraavan kuuden vuoden aikana autojen lukumäärä kolminkertaistui, kun niiden tuontisäännöstely loppui.
