Taipaleen kanava ja Varkausmäen hautausmaa
Taipaleen vanha kanava
Unnukan ja Haukiveden yhdistävän kanavan rakennustyöt alkoivat keväällä 1835 ja se valmistui 1840. Kanava oli ensimmäinen valtion varoin rakennettu kanava Suomessa.Sen rakentaminen oli osaa laajaa Saimaan vesireitin parantamishanketta.Kanava ja sen sulkupaikat muurattiin suurista luonnonkivilohkareista. Kanava palveli laivaliikennettä vuoteen 1871, jolloin se oli jäänyt pieneksi laivojen koon kasvaessa. Uusi sulkukanava rakennettiin vanhan länsipuolelle hätäaputöinä ja se valmistui vanhan sulkeuduttua.
Vanhasta kanavasta on nähtävissä noin 300 metriä pitkä, osin raunioitunut, osa. Kanavan pohja on edelleen heikosti virtaavan veden alla.
Lue lisää vanhasta kanavasta Varkauden kaupungin verkkosivuilla.
Varkausmäen hautausmaa
Taipaleen uuden kanavan työmaalla työskenteli vuonna 1868 noin 600 miestä. Monilla heistä oli perheet mukana. Työ tehtiin hätäaputöinä, joita kunta järjesti katovuosien aikana. Työmaalle oli tulijoita 51 pitäjästä, eniten Kälviältä ja Toholammilta. Vuoden 1868 alusta työmaalle perustettiin sairaala. Työmaalla sairastui yli 700 henkeä.
Varkausmäkeen oli perustettava tilapäinen hautausmaa. Pääasiassa huhti-toukokuun 1868 aikana sinne haudattiin 281 vainajaa, joista osa oli työmaan ja ruukin liepeiden kerjäläisiä.
Tutustu lisää vanhaan hautausmaahan muinaisjäännösrekisteristä. Myös vanha kanava on kiinteä muinaisjäännös ja lisäksi valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö.
Kohteita voi tarkastella kartalla Varkauden kaupungin karttapalvelun kautta.