Varpaisjärven kirkko
Arkkitehti Josef Stenbäckin suunnittelema Varpaisjärven Pyhän Mikaelin kirkko on valmistunut vuonna 1904, ja se kuuluu 1900-luvun alun Stenbäckin luonnonkivestä rakennettuihin kirkkoihin. Arkkitehdin tavoitteena oli käyttää mahdollisuuksien mukaan paikallista kiveä, mikä sopi hyvin kansallisromantiikan sävyttämään arkkitehtuuriin.
Kirkon ympärillä sijaitsee sotien sankarihaudat. Varpaisjärven hautausmaa sijaitsee kirkosta noin puolen kilometrin päässä Rautavaaran suuntaan (Kauppatie 45). Hautausmaa on perustettu samoihin aikoihin kirkon rakentamisen kanssa. Hautausmaan pohjoispäässä, uudella hautausmaa-alueella, sijaitsee syksyllä 2014 valmistunut muistolehto muistomerkkeineen.
Varpaisjärven kirkko on muodoltaan tornillinen ja pohjakaavaltaan epäsymmetrinen ristikirkko. Kirkon pohjakaava on kaksilaivainen, ja sen rakennusosien muotokieli (esim. ikkunat) heijastelee jugendia.
Kirkko on peruskorjattu vuosina 1962 – 1963 ja vuosina 1991 – 1993, jolloin kirkon vesikatto ja julkisivut korjattiin sekä sisätilat pyrittiin palauttamaan väritykseltään alkuperäisasuunsa.
(lähde: Pohjois-Savon kulttuuriympäristöselvitys osa 2)
Yhteystiedot:
Osoite: Kauppatie 12, 73200 Varpaisjärvi
http://www.varpaisjarvenseurakunta.fi/varpaisjarven-kirkko