Heikinmäen museo
Vieremän Kauppilanmäellä sijaitsee Vidgrenien sukutilan Heikinmäen museo. Museossa pääsee tutustumaan entisajan maalaiselämään kiehtovien vanhojen esineiden kautta. Museoon on koottu oman suvun ja lähialueen tilojen vanhoja työvälineitä ja talousesineitä.
Museo perustettiin 1960-luvulla. Perustamisen taustalla vaikutti 1900-luvun alkupuolen ja sotien jälkeisen ajan kotiseutuaate ja kiinnostus perinnön säilyttämiseen. Alkuun esineitä oli esillä pienessä aitassa, mutta kokoelman kasvaessa tiloiksi on otettu myös vanha navetta, lato ja talli. Museon toimintaa ylläpidetään talkoovoimin.
Museo ei ole avoinna yleisölle.
Yhteystiedot:
Palomäentie 68, 74270 Kauppilanmäki