Pielaveden Kotiseutumuseo
Teijunmäellä sijaitseva Pielaveden kotiseutumuseo on perustettu vuonna 1958. Pihapiirissä on kuusi alueelle siirrettyä rakennusta: pappilan vanha väentupa, savupirtti, kala-aitta, tuulimylly, luhtiaitta ja riihi. Museon päärakennuksena on vanha pappilan väentupa, jossa on neljä huonetta. Tupa on sisustettu vuosisadan alkupuolen tavan mukaan miesten ja naisten puoleen.
Museon perusnäyttely Aenahan se joutilaalla jottae tietättää esittelee paikkakunnan käsityöperinnettä sekä elämän eri osa-alueita syntymästä kuolemaan ja arjesta juhlaan. Näyttely on avattu vuonna 1998. Päärakennuksen kahdessa pienemmässä huoneessa ovat vuosina 1999 – 2000 valmistuneet näyttelyt: suutarin huoneessa on esillä suutarin tarvikkeiden lisäksi myös nahkurin työkaluja. Toinen huone, pappilan kammari on sisustettu 1900-luvun alun pappilan hengessä.
Pihapiirissa on savupirtti sekä kala-aitta, jonka Pielaveden kalastusperinnettä esittelevä näyttely on valmistunut kesällä 2004. Alueella on myös tuulimylly sekä luhtiaitta ja riihi, jotka toimivat tällä hetkellä säilytystiloina.
Museon kokoelmaan kuuluu n. 3388 esinettä.
Yhteystiedot:
Pääsymaksu: Vapaa pääsy
Yhteystiedot: Museotie 4, 72400 Pielavesi
Puh. 040 5746238