Kiuruveden kotiseutumuseo

Kaupungin omistamaan Kiuruveden kotiseutumuseoon kuuluu esinemuseo ja savolainen pihapiiri rakennuksineen. Esinemuseo toimii kunnan entisessä viljamakasiinissa, jonka rakensi talonisäntä Antti Hyvärinen vuonna 1860. Makasiinin toiminta loppui 1940-luvulle tultaessa, ja se muutettiin siunauskappeliksi 1950-luvulla. Rakennus siirtyi museokäyttöön 1970-luvun lopulla

Esinemuseon alakerta on jaettu naisten ja miesten puoleen. Naisten puoli esittelee ruoanvalmistukseen, pyykinpesuun ja käsitöihin liittyvää esineistöä. Miesten puolella puolestaan on metsästys-, kalastus-, metsätyö- ja puhdevälineistöä.

Museon yläkerrassa on vuosittain vaihtuva näyttely museon kokoelmista. Lisäksi parvikaiteeseen on asetettu nähtäväksi Kiuruveden menneisyydestä kertova valokuvanäyttely ja lasivitriineissä on esillä esihistoriallisen ajan kivi- ja keramiikkaesineitä.

 

Pihapiirin rakennuksiin kuuluvat Hyvärilän päärakennus (1916), maitolaituri (rakennettu noin v. 1960 ja kunnostettu v.2002), navetta (1872), karjalato (1880-luvulta), luhtiaitta (1793), jalka-aitta (mahdollisesti 1700-luvulta), niittylato, tuulimylly sekä savusauna (1920-luvulla). Pihapiirin päärakennus on sisustettu kuvaamaan maalaistalon sisustusta eri vuosikymmenillä. Luhtiaitassa järjestetään vaihtuvia näyttelyitä

 

 

Avoinna: kesä-, heinä- ja elokuussa ma–to klo 12–17 ja su klo 12–15, muulloin sopimuksen mukaan.

Pääsymaksu: Vapaa pääsy

Yhteystiedot: Kiuruveden kotiseutumuseo, Kirkkoharjuntie 2, 74700 Kiuruvesi, p. 0400 232 684, 040 484 8929

http://www.kiuruvesi.fi/Suomeksi/Palvelut/Kulttuuritoimi/Museo

https://www.facebook.com/KiuruvedenKotiseutumuseo