Juantehtaan (Strömsdal) ruukki

Juankoski on aikoinaan rakentunut idyllisen 1800-luvun ruukkialueen ympärille. Tehdasalue rakennuksineen on säilynyt upeasti tähän päivään saakka ja se onkin näkemisen arvoinen, teollisista perinteistä kertova kokonaisuus. Rakennuksista vanhin on empiirityylinen Patruunanpytinki vuodelta 1826. Vanhassa masuunirakennuksessa (vuodelta 1859, korotettu 1893) sijaitsee Juankosken tehtaan- ja työväenmuseo, Masuuni Brunou. Museo on avattu vuonna 1991 ja siinä on neljä näyttelykerrosta, jotka kertovat ruukin tuotannosta, raudan valmistuksesta sekä koko tehdasyhteisön historiasta. Masuuni Brunou on avoinna kesäisin, jolloin ympäröivään ruukkialueeseen voi tutustua myös opastetulla ruukkikävelyllä.

Juantehtaan ruukki on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö sekä historiallisen ajan muinaisjäännös. Kokonaisuuteen kuuluu kunnantalon pohjoispuolella sijaitseva, ruukin ensimmäinen hautausmaa, johon hautaaminen lopetettiin kirkon valmistuttua 1800-luvun puolivälin tienoilla.

Käyntiosoite:
Ruukkialue
73501 Juankoski

Postiosoite: Juankosken kulttuurihistoriallinen seura Masuuni Brunou, 73500 Juankoski
Puh. museo: (017) 612 055, 0440 612 055