Suonenjoen kotiseutumuseo
Paikallishistoriaa entisessä pitäjän viljamakasiinissa.
Makasiini rakennettiin v. 1891 pitäjän viljamakasiiniksi, rakentajina Ville Hänninen veljensä kanssa. Pielavetinen lukkoseppä on tehnyt makasiinin jykevän lukon. Vuoteen 1911 mennessä hautausmaan viereen oli noussut toinenkin samanlainen viljamakasiini.
Makasiinit toimivat lainajyvästönä. Niistä sai siemenviljaa ja sadonkorjuun jälkeen laina maksettiin takaisin hieman suurempana viljamääränä. Kun talvella 1914 jaettiin makasiinista siemenviljaa maanviljelijöille, Martta Ikonen, os. Markkanen oli Osuuskaupan palkkaamana pitämässä kirjaa makasiinissa jyvien myynnistä.
Lainajyvästötoiminta oli lakannut 1950-luvulle mennessä, silloin toinen makasiineista päätettiin muuttaa museoksi. Vuoden 1953 maatalousnäyttelyä varten perustettu museotoimikunta keräsi maaseuduslta laajan esinekokoelman, joka sijoitettiin tähän maamiesseuran omistamaan entiseen viljamakasiiniin. Siitä saakka viljamakasiini on toiminut museona. Toinen makasiineista purettiin ilmeisesti 1950- ja 60-lukujen vaihteessa.
Maamiesseura lahjoitti museoesineet Suonenjoen kaupungille 1980-luvun puolivälissä. Museon sijaintipaikka on nimeltään Marianpuisto. Museotalon vaiheita Vuonna 1924 tai 1925 Olli Pöyhönen osti Vihtori Vehniäiseltä 1.000 m² tontin. Pöyhönen rakensi tontilleen Kerkonkosken vanhan meijerin hirsistä talon, jossa oli tupa ja kamari. Rakennustarpeet tuotiin jäitä pitkin Niiniveden ja Iisveden yli hevosen vetämänä.
Hellahuone, eteinen ja parihuoneet rakennettiin myöhemmin; lisähuoneet olivat vuokralla. Tuvan vieressä oleva huone oli aluksi kylmänä varastotilana. Vuonna 1932 talon uusi omistaja Pekka Miettinen muurautti huoneeseen hellauunin ja vuokrasi sen. Miettisen perhe asui tuvassa ja kamarissa – parhaillaan yksitoista henkinen perhe.
Tuvan uuni purettiin vuonna 1953 ja tilalle muurattiin leivinuuni. Samalla tuvan ja kamarin välille rakennettiin seinä ja kamariin rakennettiin pönttöuuni. Alma-emännän kuoltua kamari oli talvisin kylmänä ja Lauri Miettinen asui isolla puolen yksin.Kesällä 1983 Suonenjoen kaupunki osti kyseisen tyhjäksi jääneen talon ja kunnosti sen museoksi. Kolikkoinmäen työläiskotimuseo on entisöity 1950-luvun alun asuun.
Yhteystiedot:
Marian puisto, Asemakatu 15
Puh. 044 758 1473
Suonenjoen kotiseutumuseon verkkosivuille