Suomen asutusmuseo
Lapinlahden Alapitkän kylällä sijaitsevassa Suomen Asutusmuseossa pääset tekemään aikamatkan sotien jälkeiseen maalaiselämään. Aika tuntuu pysähtyneen rintamiestalossa, jonka kaikki huonekalut ja esineet ovat talon asukkaiden käyttämiä. Suomen Asutusmuseo on toiminut Salmista vuonna 1944 evakkona tulleiden Muren sisarusten asuntoviljelytilana. Tilalla asuttiin vakituisesti 1970-luvulle saakka
Suomen Asutusmuseo on rintamamiesten ja evakkojen erikoismuseo, joka kuvastaa siirtolaisten asuttamista ja rintamamiestalojen rakentamista sodanjälkeisessä Suomessa. Luovutetun alueen siirtolaisten asutustoiminta perustui vuoden 1945 maanhankintalakiin, jonka nojalla muodostettiin asutustiloja. Sotien jälkeen Suomessa oli evakoita yli 420 000.
Suomen Asutusmuseon rakennuksiin kuuluvat päärakennus (1952), navetta (1948), puimala (1959) ja sauna (1948). Tilan rakennukset ovat säilyneet hyvin alkuperäisessä kunnossaan. Naimattomien Muren sisarusten kuoltua tila siirtyi valtiolle ja vuonna 1998 Lapinlahden kunta osti tilan asutusmuseokohteeksi. Suomen Asutusmuseo ja sen yhteydessä toimiva puimalakahvila avattiin yleisölle kesällä 2000.
Museon perusnäyttely havainnollistaa arkisin esinein asutustilan elämää ja tuo tilan entiset asukkaat henkilökohtaisella tasolla esiin. Kaikki museon esineet ovat alkuperäisiä. Ajan kerroksellisuus on haluttu säilyttää museon näyttelyssä: vanhimmat esineet on tuotu Salmista ja uusimmat on ostettu 1970-luvulla. Esimerkiksi keittiössä on sekä kirnu että jääkaappi rinnatusten.
Museon kokoelmaan kuuluvat tilalta löytyneet esineet ja asiakirjat. Kokoelma sisältää yhteensä n. 2000 esinettä.
Suomen Asutusmuseon esittely (PDF).
Yhteystiedot:
Avoinna: 15.6. – 15.8. ke-pe 10-17, la 10-16 ja su 10-17
Pääsymaksu:pääsymaksu 7 €, alle 16-vuotiaat ilmaiseksi, ryhmien opastusmaksu 30 €
Yhteystiedot: Suomen Asutusmuseo, Asutusmuseontie 52, 71910 Alapitkä, p. 0440 734 366