Halosen taiteilijasuku

Lapinlahdelta lähtöisin olevaan Halosen taiteilijasukuun lukeutuu useita 1800–1900-luvuilla taiteen, kulttuurin ja sivistystyön alalla työskennelleitä henkilöitä. Perimätiedon mukaan suvun ensimmäinen jäsen asettui Lapinlahdelle jo 1600-luvulla. Pohjoissavolaisesta talonpoikaiskulttuurista juurensa ammentaneen taiteilijasuvun arvopohjaan lukeutuivat uskonto, isänmaa ja harmoninen suhde luontoon. Suvun taiteilijoiden keskeisenä inspiraation lähteinä olivat myös Kalevala ja kansankulttuuri.

Pekka Halonen (1865–1933)

Pekka Halonen oli ensimmäisiä suomenkielisiä opiskelijoita Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Kouluttamattomalle ja rahattomalle savolaispojalle opiskeluaika ei ollut helppoa. Siitä huolimatta hän valmistui vuonna 1889 erinomaisin arvosanoin ja jatkoi opiskeluaan Pariisissa vuoteen 1891 saakka. Halonen palasi myöhemmin opintomatkoillaan Pariisin ja tutustui myös Italian kaupunkeihin.

Pekka Halonen on tunnettu realistisista kansanelämän kuvauksista ja tunnelmallisesta maisemamaalauksesta. Hänen läpimurtoteoksensa on Niittomiehet vuodelta 1891. Halonen rakennutti ateljeekodin Tuusulan Halosenniemeen, jossa hän asui perheineen kuolemaansa asti.

Antti Halonen (1870–1945)

Antti Halonen sai innostuksen kipinän kuvataiteisiin isoveljeltään Pekalta, joka myös opetti Antille maalausta ja järjesti pikkuveljen ystävänsä Akseli Gallen-Kallelan oppiin. Yhtenä Antin opettajana toimi myös Eero Järnefelt, johon Antti oli tutustunut Lapinlahdella 1890-luvulla.

Antti Halonen oli kiinnostunut myös rakennussuunnittelusta, ja hänen kuuluisimpia töitä ovat Pekka Halosen ateljeekoti ja Aapeli-veljen urkuharmonitehdas Jyväskylän rautatieaseman lähettyvillä. Varsinaisen työuransa hän teki opettajana Pohjois-Savossa. Lisäksi hän oli taitava kanteleenrakentaja.

Kalle Halonen (1899–1947)

Pekan ja Antin serkku Kalle Halonen aloitti taiteilijanuransa näyttämötaiteen saralla. Hän opiskelija Helsingin Kansallisteatterin oppilaskoulussa ja työskenteli näyttelijänä Helsingissä kuuden vuoden ajan. Kalle kiinnostui serkkujensa innoittamana maalaustaiteesta ja opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Häntä kiinnosti ennen kaikkea maisemamaalaus. Vuonna 1929 Kalle muutti takaisin kotipaikkakunnalleen Lapinlahdelle, jossa hän asui viimeiset vuotensa.

Eemil Halonen (1875–1950)

Kallen isoveli Eemil Halonen valmistui kuvanveistäjäksi Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulusta vuonna 1898. Tätä ennen hän oli ollut opissa kuvanveistäjä Emil Wikströmin luona Valkeakosken Visavuoressa.  Vuonna 1900 nuori kuvanveistäjälupaus veisti kuusi puureliefiä Pariisin maailmannäyttelyn Suomen paviljonkiin.

Eemil jatkoi opintojaan Euroopassa 1800–1900-lukujen vaihteessa, mutta jo vuonna 1903 hän palasi kotiseudulleen Lapinlahdelle ja aloitti pronssivalukokeilut yhdessä veljensä Arttu Halosen kanssa. Vuonna 1919 hän muutti Helsinkiin, jossa työskenteli elämänsä loppuun saakka. Eemil Halosen tuotantoon kuuluu muun muassa paljon muotokuvia, joista tunnetuin on vuonna 1937 Kuopioon valmistunut Minna Canthin patsas.

Arttu Halonen (1885–1965)

Arttu Halonen opiskeli isoveljensä Eemilin tapaan kuvanveistoa. Artun opintie alkoi käsityökoulusta ja jatkui Taideteollisessa keskuskoulussa ja Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Valmistumisensa jälkeen hän opiskeli ja työskenteli ulkomailla keskittyen taidevalun saloihin.

Vuonna 1918 Arttu perusti Lapinlahden rautatieaseman läheisyyteen taidevalimon. Lapinlahtelaisella taidevalutoiminnolla onkin merkittävä rooli suomalaisen kuvanveiston historiassa. Yli kolmekymmentä vuotta toimineen ”A. Halosen valimon” kuuluisimpia töistä ovat Viipuriin sijoitettu Jussi Mäntysen Hirvi (1924)ja Helsingissä sijaitseva Felix Nylundin Kolmen sepän patsas (1930).

Lähde: Pekka, Antti, Kalle, Eemil ja Arttu. Halosen taitelijasuvun jäseniä. Halosten Museosäätiön julkaisuja 1/2012